fbpx

Keväällä valon määrä lisääntyy ja luonto herää talviunestaan. Elämä voittaa pimeän talven jälkeen ja kevät herää myös meissä. Tästä huolimatta noin viidennekselle suomalaisista kevät on siitepölyallergian vuoksi koettelemusten aikaa. Älä kuitenkaan jää allergian vuoksi tuleen makaamaan, sillä on monia tapoja helpottaa oireita ja ottaa kevät haltuun.


Siitepölyallergian syyt ja oireet

Siitepölyallergiassa on kyse elimistön virheellisestä puolustusreaktiosta harmittomia siitepölyhiukkasia vastaan. Siitepölyallergian oireet ilmenevät aivasteluna, nenän tukkoisuutena tai vuotavana nenänä, tästä johtuukin nimi ”heinänuha” tai allerginen nuha. Muita oireita ovat väsymys, ärtyneet ja kutiavat silmät, äänen käheys, hengityksen vinkuminen, (etenkin yöllinen) yskä, hengitysvaikeudet, päänsärky ja ihottuma.

Siitepölyallergian lääkkeellinen hoito

Nykyisin siitepölyallergiaan on olemassa hyviä lääkevalmisteita, joiden sivuvaikutukset ovat lieviä. Yleisin allergialääke on antihistamiini, joka on allergiaoireita aiheuttavan välittäjäaineen, histamiinin, vastavaikuttaja. Siitepölyallergiaa hoidetaan myös kortisonia sisältävillä nenäsumutteilla. Nämä vaikuttavat lievittämällä limakalvotulehdusta. Hankalammissa tapauksissa määrätään kortisonitabletteja tai muita lääkkeitä.

Vaihtoehtoiset ja täydentävät hoidot

Allergiaoireet on hyvä ottaa vakavasti, sillä hoitamattomana siitepölyallergia voi johtaa allergisen astman kehittymiseen. Useimpia yllämainittuja lääkkeitä saa apteekista ilman reseptiä, mutta allergiaa pitäisi silti hoitaa lääkärin ohjauksessa.

Siitepölyallergian hoitamiseksi on myös muita keinoja, mutta itse näen nämä täydentävinä hoitoina, ei niinkään vaihtoehtoisina. Täydentävät hoidot nimensä mukaisesti tukevat lääketieteellistä hoitoa ja voivat parhaimmillaan helpottaa oloa suurestikin. Nimi ”vaihtoehtoinen hoito” taas viittaa siihen, että se korvaa lääketieteellisen hoidon. On parempi kuitenkin toimia lääketieteen ammattilaisen ohjauksessa kuin lähteä omin päin seikkailemaan vaihtoehtoisten hoitojen maailmaan. Joissain tapauksissa täydentävistä hoitomuodoista saatu apu voi kuitenkin olla niin tehokasta, että lääketieteellinen hoito muuttuu tarpeettomaksi.

Ensiaskeleet luomuhoitojen maailmaan

Allergisen nuhan itsehoidossa on tullut suosituksi nenäkannu. Sen oikea käyttö auttaa pitämään nenän limakalvot puhtaana siitepölystä ja siten vähentää allergiaoireita huomattavasti.

Viime aikoina on puhuttu siitepölyallergian siedätyshoidosta eli elimistöä totutetaan allergian aiheuttajaan. Allergia aiheuttaa kehon reagoimista esimerkiksi koivun siitepölyyn, mutta siedätyshoidolla keho totutetaan sietämään ainetta pieniä määriä kerrallaan. Siedätyshoito vaikuttaa lupaavalta allergian hoidossa. Sen vaikutus kohdistuu immuniteetin totuttamiseen tai uudelleenkouluttamiseen siten, että virheellistä puolustusreaktiota ei enää synny.

Jooga

Allergian vuoksi ihminen hengittää pinnallisemmin, mikä sulkee rintakehää ja aiheuttaa lihasjännityksiä. On jooga-asentoja, jotka avaavat hengitysteitä, poistavat limaa ja avaavat rintaa. Näihin kuuluvat virabhadrasana (soturi), adhomukha svanasana (alaspäin katsova koira), setubandhasana (silta) ja matsyasana (kala).

Monet joogan harrastajat ovat löytäneet joogasta avun allergiaoireisiinsa. Tunnen henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka ovat säännöllisen joogaharjoituksen myötä voineet luopua kokonaan allergialääkkeistä. Jooga-harrastuksen myötä pääsee nauttimaan myös sen muista hyödyistä, kuten yleiskunnon paranemisesta, lihaskunnon kasvusta ja stressin vähenemisestä.

Jooga ja akupunktio voivat auttaa siitepölyallergiaan

Akupunktio siitepölyallergian hoidossa

Akupunktion vaikutusta siitepölyallergian ja allergisen nuhan hoidossa on tutkittu paljon, ja tämänhetkisen tiedon valossa akupunktion vaikutuksesta on olemassa tieteellistä näyttöä.

Kun tarkastellaan eri hoitomuotoja, nähdään niiden eri lähestymistavat. Perinteinen lääkkeellinen hoito vaikuttaa kehon reaktioon, kun se joutuu kosketuksiin siitepölyn kanssa ja katkaistaan se. Siedätyshoidossa puolestaan vähitellen totutetaan immuunijärjestelmää siitepölyyn, ja sitä kautta vähennetään allergista reaktiota. Akupunktiohoidon avulla pyritään vahvistamaan kehon immuunijärjestelmää siten, että se ei enää tulkitse siitepölyä uhaksi. Näin ollen akupunktiosta voi olla apua myös silloin, kun allergiaoireet ovat jo aktivoituneet.

Parhaiten akupunktio auttaa, kun hoito aloitetaan ennen allergiaoireiden alkamista. Tällöin keskitytään kehon sisäisen tasapainon ja sisäelinten, erityisesti keuhkojen, toiminnan parantamiseen. Siitepölyallergiaa ennaltaehkäisevässä akupunktiohoidossa on hyvä käydä säännöllisesti 1-2 viikon välein.

Akupunktiohoito voi parhaimmillaan antaa pitkäaikaisen avun siitepölyallergiaan. Eräs akupunktion eduista on, että hoitoon ei kuulu sivuvaikutuksia. Pitkäaikainen allergialääkkeiden (erityisesti kortikosteroidit) käyttö voi johtaa tottumiseen, jolloin niiden vaikutus heikkenee.

Akupunktion vaikutuksia siitepölyallergian hoidossa:

2015 tehdyssä tutkimuksessa tutkittiin akupunktion vaikutusta allergiseen nuhaan 1126 potilaalla ja todettiin, että akupunktiohoito paransi koehenkilöiden elämänlaatua vähentämällä allergian oireita. Tutkimuksessa oli mukana 1239 henkilön verrokkiryhmä.

Toisessa 2015 tehdyssä satunnaistetussa tutkimuksessa oli mukana 175 henkilöä. Tutkimuksen mukaan neljän viikon akupunktiohoito on turvallinen ja tehokas vaihtoehto siitepölyallergian hoitamiseksi.

Vuonna 2020 julkaistiin meta-analyysi, jossa koottiin yhteen tulokset 39 tutkimuksesta, joihin osallistui kaikkiaan 3433 potilasta. Meta-analyysissä pääteltiin, että akupunktio on tehokas ja toimiva hoito siitepölyallergiaan ja että sen sivuvaikutukset ovat pienet suhteessa sen myönteisiin vaikutuksiin. Akupunktion ja lääkkeellisen hoidon yhteisvaikutusta pidettiin myös hyvänä.

Siitepölyallergia voi olla viheliäinen vaiva, mutta sen hoitamiseen on monia mahdollisuuksia. Akupunktion vahvuus on sen luonnollisuudessa, ja allergiaoireiden lisäksi sen avulla voidaan myös tasapainottaa hermoston toimintaa sekä parantaa unen laatua.

Akupunktio voi olla kokeilemisen arvoista, jos kärsit siitepölyallergiasta ja jos olet muutenkin kiinnostunut terveytesi ja hyvinvointisi parantamisesta. Varaa aika hoitoon ja terveempään kevääseen tästä.

Akupunktio Helsinki Kallio Töölö Hakaniemi

Lähteet:

Allergia-, iho- ja astmaliitto ry
terve.fi
siitepölytieto.fi
YLE
The Acupuncture Evidence Project
Chinese Medicine Journal